Voimansiirtoa vastuullisesti – asiantuntijoillamme on asiaa

Voimansiirrossa koneen tai laitekokonaisuuden oikea mitoittaminen heti todellisen tarpeen mukaan ja samalla ekologisen jalanjäljen pienentäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita, kun uuden projektin tai laitekokonaisuuden suunnittelu alkaa. Moottorin oikealla optimoinnilla voidaan säästää ja käyttää energiaa fiksummin. 

Näissä mitoituksissa sekä suunnittelussa LSK:n käyttötekniikan ammattilaiset ovat apunasi. On tärkeää valita projektille kokonaistoimittaja, joka pystyy tarjoamaan laajoja käyttötekniikan kokonaisuuksia. Ympäristön kannalta tärkeisiin arvoihin päästään käyttämällä esimerkiksi mahdollisimman hyvän hyötysuhteen omaavia Siemens SIMOGEAR-vaihdemoottoreita ja vaihteita. Voimme optimoida laitekokonaisuutesi tämän päivän energiansäästövaatimuksia vastaaviksi.

Siemens SIMOGEAR-vaihteisiin voidaan asentaa kiinnityslaippa normaalia oikosulkumoottoria tai servomoottoria varten. Tämä mahdollistaa myös pelkän moottorin vaihtamisen helposti ilman isompia mekaanisia muutoksia, mikäli hyötysuhdeluokkaa halutaan parantaa jatkossa.

Voimme myös asentaa moottorin kokoonpanossamme valmiiksi vaihteeseen ennen laitteen lähettämistä. Samalla voimme toimittaa esimerkiksi taajuusmuuttajat, pehmokäynnistimet, ohjauslogiikat HMI-näyttöineen ja antureineen – FLENDER-akselikytkimiä unohtamatta, yhdellä toimituksella.

Kotimainen vaihdemoottorituotantomme on hyvässä kasvussa ja asiakkaat ovat löytäneet hienosti palvelumme. Haluamme jatkossakin tarjota parasta palvelua.

Muistathan myös osaavan ja lähellä olevan moottorihuoltopalvelumme, pneumatiikkavalmistuksemme sekä laajat varastointipalvelumme.

Terveisin,

LSK:n vaihdemoottoritiimi

Kurkista tuotantoomme!