Kiitos Lahti2017!

8.3.2017

LSK kiittää omalta osaltaan Lahti 2017 MM-kisoja ja kisojen järjestäjiä! Oli uskomattoman hienoa olla mukana juhlakisoissa - kiitämme siis vielä kerran lämpimästi sekä kaikkia kisatyötä tehneitä että urheilijoita hienoista suorituksista.

Omassa kisajoukossamme oli mukana asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa vietimme ikimuistoisen päivän.

Kenenkään päätäkään ei päässyt paleltamaan: päässä oli Suomi-pipot, joiden myynnistä kertyneet tuotot menivät lasten syrjäytymistä joukkueurheilun avulla ehkäisevälle Ice Hearts ry:lle. Pipotempauksen käynnisti ja koordinoi lahtelainen Lea Salminen, jota haluamme myöskin kiittää lämpimästi.

”Kaikkiaan todella hieno kokemus, oli ilo olla mukana kisoissa”, kertoo LSK Technologyn toimitusjohtaja Tomi Ilonen. ”Pipotempaus oli kaikkien mielestä mainio ja jokaiselle jäi mukava muisto. Lapsille suunnattu Ice Hearts-urheilutoiminta on nimenomaan sellaista toimintaa, jota pidämme omissa arvoissamme tärkeänä tukea.”

Kiitos myös asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme hienosta päivästä!

Lahti2017


Lisäinfoa:

» Uusi Lahti - Pipokisan voitto ratkesi
» Ice Hearts - Hyvän kasvun puolesta

 

« Palaa takaisin